Turistina Philadelphiassa

Philadelphia on puolentoista miljoonan asukkaan suurkaupunki Yhdysvaltojen Pennsylvanian osavaltiossa. Se on pinta-alaltaan noin 347 neliökilometriä, joka pitää sisällään noin 1 553 165 asukkaan kaupungin. Yhdysvaltojen mittapuulla kaupunki on pieni verrattuna New Yorkiin tai Floridaan, mutta meille suomalaisille se menee kyllä ihan suurkaupungin mittapuulle. Onhan kaupunki asukasluvultaan samankokoinen, kuin meidän suurin kaupunkimme eli Helsinki. Kaupunki kuitenkin lasketaan Yhdysvaltojen viidenneksi suurimmaksi kaupungiksi, jos mukaan otetaan kaikki kaupunkia ympäröivät alueet. Tällöin kaupunkia ympäröi noin kuuden miljoonan asukkaan kokoinen metropolialue, joka tekee jo kaupungista suurkaupungin, jopa Yhdysvaltojen mittapuulla. Kaupunki on Pennsylvanian osavaltion suurin kaupunki ja toimii myös samalla osavaltion pääkaupunkina. Kaupunki sijaitsee Delawarenjoen ja Schuylkilljoen yhtymäkohdassa, joka antaakin kaupungille upean jokimaiseman.Philadelphia on ollut yksi Yhdysvaltojen historiallisesti merkittävimmistä paikoista. Siellä allekirjoitettiin Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus vuonna 1776, jonka jälkeen se toimi Yhdysvaltojen pääkaupunkina vuosina 1790 – 1800. Kaupungin on perustanut William Penn niminen herra vuonna 1682. Philadelphia kuitenkin menetti taloudellisen ja poliittisen asemansa New Yorkille ja Washingtonille, mutta säilytti kuitenkin asemansa merkittävänä teollisuuskaupunkina. Kaupungin talous onkin tänä päivänä erittäin monipuolista ja kaupungin suurimman taloudenlähteet ovat informaatio, lääketiede ja palvelut. Kaupunki on myös suuren historiansa takia suuressa suosiossa turistien keskuudessa ja sen historialliset nähtävyydet houkuttelevat huomattavan määrän turisteja kaupunkiin joka vuosi.

Philadelphian nähtävyydet

Suurena turistikaupunkina Philadelphiassa on huomattavasti erilaisia historiallisia ja mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Nämä nähtävyydet houkuttelevat miljoonia turisteja kaupunkiin joka vuosi, vuosi toisensa jälkeen. Kaupungissa vierailee jopa 40 miljoonaa turistia vuosittain. Philadelphia on leppoisa kesäkaupunki, jossa pääsee nauttimaan historiallisen kaupungin tunnelmasta. Kaupunkiin muutti ensimmäisiä eurooppalaisia siirtolaisia vuonna 1643, jolloin Pennsylvanian osavaltiossa asui lukuisia intiaaniheimoja. Myöskin kadulla kulkevat Amishit ovat tässä osavaltiossa aivan tavallinen näky. Täällä erilaisten lahkojen suosio on erittäin suuri ja erilaisiin lahkoihin kuuluvia ihmisiä näkee jatkuvasti kadulla hevosvankkureillaan.

Philadelphiassa

Historiallisten nähtävyyksien lisäksi kaupunkiin kuitenkin mahtuu nähtävyyksiä laidasta laitaan ja onkin yhdysvaltojen taianomaisin kaupunki, joka varmasti ihastuttaa jokaista vierailijaa. Kaupunki sisältää ruokamatkailijoille herkullisia ruokatoreja ja ravintoloita, kuin taas nuorille trendikkäitä kahviloita ja klubeja, kaikkien historiallisten rakennustensa lisäksi. Kulttuurimatkailijalle taas kaupungista löytyy monia huippumuseoita, taidekeskuksia ja eritasoisia teattereita. Seuraavissa kappaleissa käydäänkin hieman paremmin läpi kaikki Philadelphian tärkeimmät nähtävyydet.Yksi kaupungin erittäin mielenkiintoisista nähtävyyksistä on Reading Terminal Market, joka on koko Amerikan vanhin maalaismarkkinapaikka. Tämä onkin kaupungin suurin sisätiloissa oleva ruokatori, joka pitää sisällään kaikki paikalliset herkut kuuluisista voileivistä käsintehtyihin juustoihin asti. Täällä pääsee mausteiden tuoksun ja hyvän ruuan makuun. Paikassa vierailee vuosittain yli kuusi miljoonaa ihmistä, joka kertookin paikan tasosta.Toinen erittäin tärkeistä nähtävyyksistä on taas Yhdysvaltojen itsenäisyyden synnyinpaikka eli Independence National Historical Park. Tämä puisto on yhdysvaltalaisen demokratian ja valtion synnyinpaikka. Tämä alue myös toimii näyttämönä erittäin monille tapahtumille historiassa, sillä se kantaa sisällään suuren osan kaupungin historiasta ja sen itsenäisyyden synnystä. Tämä onkin kaupungin toiseksi suosituin kohde, nimittäin täällä vierailee vuosittain yli kolme miljoonaa turistia.

philadelphian taidemuseo

Philadelphiassa sijaitsee myös koko Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin taidemuseo. Tämä museo on erittäin vaikuttava ulkopuolelta, kuin myös sisäpuolelta. Museo ikuistettiin meidän jokaisen mieleen Rocky – elokuvassa, jossa näytettiin kohtaus museon portaissa. Museo koostuu yli 200 galleriasta, joiden sisällä on yli 227 000 taideteosta. Taideteokset koostuvat laidasta laitaan ja mukana on valokuvataidetta, erilaisia veistoksia, maalauksia, kuvataideteoksia, tekstiilejä ja monia muita taiteenmuotoja. Tämän museon läpikäymiseen tarvitaankin muutama päivän.